Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Noora Jussila

Jyrki Ankelo.
Voittaja ja kosteikko. Jyrki Ankelo esittelee kotitilallaan valumavedet suodattavaa kosteikkoa.Noora Jussila

Voittaja ja kosteikko. Jyrki Ankelo esittelee kotitilallaan valumavedet suodattavaa kosteikkoa.

Suomalainen luomutila voitti Itämeri-kilpailun

26.11.2009 12.07

Lasse Leipola

Suomalaiset Katariina Vapola ja Jyrki Ankelo on palkittu tänään torstaina WWF:n Itämeren viljelijöiden ympäristöpalkinnolla.

Kansainvälinen raati valitsi Uudessakaupungissa sijaitsevan Vapolan luomukarjatilan palkinnon saajaksi kahdeksan Itämeren maan kansallisen voittajan joukosta.

”Raadin perusteluissa korostetaan Vapolan tilan vahvaa sitoutumista ympäristösuojeluun, tilalla käytössä olevia monilukuisia innovatiivisia keinoja ravinnevalumien vähentämiseksi sekä sitä, että suurin osa Vapolan tilan ratkaisuista voidaan helposti ottaa käyttöön myös muilla Itämeren alueen maatiloilla”, WWF:n tiedotteessa todetaan.

Kilpailun voitto summa on 10 000 euroa.

Vihreä Lanka haastatteli Katariina Vapolaa, kun tila marraskuun alussa valittiin Suomen edustajaksi kilpailuun. Lue juttu täältä.

maatalous 




Viite