Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomalaiset tukevat ilmastolakia

7.5.2014 10.35

Lasse Leipola

Todennäköisesti vielä tänä keväänä hallituksen esityksenä eduskuntaan menevällä ilmastolailla on suomalaisten vankka tuki takanaan. Kepan teettämän tutkimuksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista "kannattaa ilmastolakia keinona ohjata kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä sekä parantaa ilmastopolitiikan ennakoitavuutta".

Suomalaisista 67 prosenttia ”haluaisi Suomen hallituksen toimivan painokkaammin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”. Vain viisi prosenttia kansasta on sitä mieltä, ettei ilmastonmuutoksen torjuminen ole tärkeää.

”Mielipidetiedustelu osoittaa, että suomalaiset haluavat pitkäjänteistä ilmasto- ja energiapolitiikkaa. Enemmistö suomalaisista kaipaa hallitukselta nykyistä vahvempia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Päättäjien on aika kantaa vastuunsa ja säätää Suomeen vahva ilmastolaki”, kehityspoliittinen asiantuntija Henri Purje sanoo Kepan tiedotteessa.

Vastaajilta kysyttiin samalla myös, mitä puoluetta he äänestäisivät eduskuntavaaleissa. Myönteisimmin ilmastolakiin suhtautuivat vihreiden äänestäjät (92 prosenttia kannattaa), mutta kaikkein nihkeimmin asiaan suhtautuvan puolueen, eli perussuomalaisten äänestäjistä selvä enemmistö (62 prosenttia) kannatti lakia.

ilmastolaki 




Viite