Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomalaista smart gridin kehitystä piristetään miljoonalahjoituksella

27.9.2011 9.36

Lasse Leipola

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK on lahjoittanut yli miljoona euroa suomalaisten yliopistojen työlle energiatehokkuuden ja sähköturvallisuuden hyväksi.

”STEK:in jäsenet eli sähkö- ja energia-alan toimijat tukevat älykkään sähköverkkoteknologian tutkimusta myös energiatehokkuuden yleiseksi parantamiseksi ja monimuotoisen uusiutuvan sähköntuotannon mahdollistamiseksi”, hallituksen puheenjohtaja Pertti Lindberg sanoo STEK:in tiedotteessa.

Hänen mukaansa panostuksella halutaan varmistaa, että edistykselliset tekniset ratkaisut ovat niin sähköverkon kuin sähkönkäyttäjienkin kannalta ehdottoman sähköturvallisia.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) saa viisivuotista apulaisprofessuuria varten 480 000 euroa ja Aalto-yliopisto 800 000 euron lahjoituksen säätiöpääomaansa.

”Smart grid -ympäristössä pienimuotoinen hajautettu sähköntuotanto ja tehoelektroniikan käyttö sähköverkoissa lisääntyvät merkittävästi, mikä tuo haasteita sähköturvallisuuteen”, sanoo LUT:n sähkötekniikan professori Jarmo Partanen.

Hänen mukaansa lahjoituksen turvin käynnistettävä työ saa hyvän ponnistuspohjan jo tehdystä työstä.

”Ja toisaalta saavutettavat tulokset ovat tärkeitä muulle tutkimus- ja opetustyölle.”

energiatehokkuus  yliopistot 




Viite