Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomen ilmastopaneeli valittu - puheenjohtajana odotettu nimi

1.12.2011 12.53

Sammeli Heikkinen

Suomen kansallinen ilmastopaneeli on valittu. Ympäristöministeriö on nimesi paneeliin kolmetoista eri alojen huippunimeä, suurin osa paikoista meni korkeakouluille.

Paneelin puheenjohtajaksi nimettiin ehkä odotetustikin professori Markku Kulmalan Helsingin yliopistosta. Kulmala on yksi maailman tunnetuimmista aerosolitutkijoista.

Ympäristöministeriö sai kaikkiaan puolensataa ehdotusta paneelin jäseniksi. Ilmastopaneeli asetetaan kahdeksi vuodeksi, ryhmän kokoonpanoa muutetaan ja täydennetään kausittain. Yhtenä tehtävänä on ilmastolain valmistelu.

"Ilmastopaneelin on tarkoitus tuoda tiedemaailmaa ja politiikkaa lähemmäs toisiaan ja lisätä tutkimustietoon pohjautuvaa julkista keskustelu ilmastonmuutoksesta", ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) sanoo ministeriön tiedotteessa.

Kulmalan lisäksi paneeliin kuuluu kaksitoista muuta tutkijaa. Helsingin yliopistosta tulee kaksi muutakin professoria, Markku Kanninen, Hannele Cantell ja Markku Ollikainen. Kanninen on trooppisen metsänhoitotieteen asiantuntija, Ollikaisen alaa taas on ympäristöekonomia. Cantell on soveltavan kasvatustieteen laitokselta. Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta VTT:stä paneeliin osallistuvat Miimu Airaksinen ja Ilkka Savolainen. Airaksinen on rakennetun ympäristön ekotehokkuuden tutkimusprofessori, niin ikään tutkimusprofessorina toimiva Savolainen selvittelee energiaan ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä kysymyksiä.

Paneeliin kuuluvat myös Aalto-yliopiston ilmastotiimin vetäjä Sirkku Juhola sekä professori Sanna Syri samasta oppilaitoksesta. Jyväskylän yliopistosta tulee yhteiskuntatieteen professori Marja Järvelä ja Lapin yliopistosta ympäristöoikeuden professori Kai T. Kokko. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskusta edustaa ilmastonmuutosta ja maataloutta tutkinut Pirjo Peltonen-Sainio, Suomen ympäristökeskusta kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja professori Jyri Seppälä ja Ilmatieteen laitosta pääjohtaja Petteri Taalas.

Vihreä Lanka hahmotteli ilmastopaneelin mahdollista kokoonpanoa jo lokakuussa. Katso jutun alta linkistä, miten hyvin onnistuimme.

ilmasto  ilmastopolitiikka  ilmastopaneeli 




Viite