Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aleksi Lehikoinen / Metsähallitus

Mustakurkku-uikku.
Vaarantunut. Mustakurkku-uikku on yksi kosteikkojen taantuneista lintulajeista. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten se elinvoimaiseksi Suomessa.Aleksi Lehikoinen / Metsähallitus

Vaarantunut. Mustakurkku-uikku on yksi kosteikkojen taantuneista lintulajeista. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten se elinvoimaiseksi Suomessa.

Suomen luonto köyhtyy – pelkkä luonnonsuojelu ei riitä

28.1.2013 10.17

Lasse Leipola

Muun muassa lintujen, nisäkkäiden, putkilokasvien, sammalien ja jäkälien monimuotoisuus köyhtyy kiihtyvällä tahdilla Suomen luonnossa. Asia käy ilmi uhanalaisuusindeksistä, joka on laskettu nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

Indeksi perustuu kymmenen eliöryhmän ja noin 7 900 lajin uhanalaisuuden muutoksiin. Seuraava arvio tehdään vuonna 2020, jolloin selviää onko Suomi onnistunut kansainvälisesti sitovan tavoitteen saavuttamisessa.

”Tavoitetta ei kuitenkaan tulla saavuttamaan huolehtimalla lajiston hyvinvoinnista pelkästään suojelualueilla vaan luonnon monimuotoisuuden säilymiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota kaikessa maan, vesien ja luonnonvarojen käytössä”, projektipäällikkö Esko Hyvärinen sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Positiivista kehitystä tuoreessa selvityksessä havaittiin kovakuoriaisten, luteiden, sudenkorentojen, kääpien, matelijoiden ja sammakkoeläinten osalta.

luonnonsuojelu  monimuotoisuus 




Viite