Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Sirkka Haunia.
Ilmaston puolella. Sirkka Haunia uskoo, että kansainvälinen ilmastosopimus saadaan aikaiseksi.Natalia Baer

Ilmaston puolella. Sirkka Haunia uskoo, että kansainvälinen ilmastosopimus saadaan aikaiseksi.

Suomen pääneuvottelija jaksaa uskoa ilmastosopimukseen

16.11.2009 16.18

Hanna Eriksson

Kööpenhaminan ilmastokokous ei epäonnistu, vaikka juridisesti sitovaa sopimusta ei saadakaan aikaiseksi, sanoo Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia.

Maailman suurimmat kasvihuonekaasujen päästäjämaiden Yhdysvaltain, Kiinan, Japanin, Venäjän, Australian ja Indonesian johtajat sanoivat viikonloppuna Singaporen Apec-kokouksen yhteydessä, että he eivät usko että Kööpnehaminan ilmastokokouksessa päästään sitovaan sopimukseen päästövähennyksistä.

Haunian mukaan jo marraskuun alussa Barcelonassa pidetyn neuvottelukokouksen jälkeen oli selvää, ettei juridista sopimusta saada Kööpenhaminassa kirjoitettua, koska neuvotteluissa ei edetty tarpeeksi pitkälle.

Haunian mukaan Kööpenhaminassa kirjoitetaan kuitenkin poliittisesti sitova sopimus, josta jatketaan juridisesti sitovaan sopimukseen ensi vuoden aikana.

"Se ei ole yhtään huono vaihtoehto, että päättäjät sitoutuvat poliittisesti vähennyksiin. Huonompi vaihtoehto olisi tietenkin se, ettei tehtäisi mitään", Haunia sanoo.

Kööpenhaminan ilmastokokous järjestetään kolmen viikon kuluttua.

ilmastoneuvottelut 




Viite