Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Polttava kysymys -kampanja

Hiilipalikat.
Mittasuhteet. Korkein palikka kuuluu Yhdysvalloille ja toiseksi korkein Suomelle. Hiilipalikat olivat esillä viime viikonloppuna Tampereella. Polttava kysymys -kampanja

Mittasuhteet. Korkein palikka kuuluu Yhdysvalloille ja toiseksi korkein Suomelle. Hiilipalikat olivat esillä viime viikonloppuna Tampereella.

Suomen suuret päästöt voi nähdä tänään omin silmin – katso kuva!

25.5.2010 9.35

Lasse Leipola

Polttava kysymys -kampanja havainnollistaa tänään tiistaina Helsingissä eri maiden hiilipäästöjä tuomalla Kolmen sepän patsaalle eri kokoisia hiilipalikoita.

Tapahtuman järjestäjät moittivat Suomen ilmastopolitiikan riittämättömyyttä ja vaativat ilmastolain hyväksymistä. Heidän mukaansa hallituksen nykyinen ilmastostrategia johtaa ainoastaan 5–10 prosentin päästövähennyksiin 2020 mennessä, kun tiedemiehet ovat suositelleet jopa 40 prosentin vähennyksiä.

”Ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyy paitsi vastuu päästövähennyksistä, myös mahdollisuus uuden ja onnellisemman vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen”, Eveliina Laurila sanoo kampanjan tiedotteessa.

”Älykäs ilmastopolitiikka muuttaa arkielämää tavalla, joka lisää hyvinvointia: melu, ilmansaasteet ja kulutuskeskeisyys vähenevät, kun taas hyötyliikunta ja vapaa-aika lisääntyvät.”

Tempauksella pohjustetaan Polttava kysymys -kampanjan tänään pidettävää ilmastovastuuseminaaria. Tilaisuudessa puhuvat kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas), Kimmo Kiljunen (sd) ja Sanna Lauslahti (kok).

Polttava Kysymys -ilmastolakikampanjan ilmastovastuuseminaari Helsingissä tiistaina 25.5. kello 18.00 Eurooppasalissa (Eurooppatalo, Pohjoisesplanadi 31).

ilmastonmuutos  ilmastolaki 




Viite