Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomen viinapolitiikalle tuomio: ”Suomessa pullossa asuu henki, joka on ihmistä vahvempi”

4.10.2013 13.19

Sammeli Heikkinen

Alkoholin haitoista puhuminen ylikorostuu suomalaisessa alkoholipolitiikassa, sanoo viiniharrastaja Arto Koskelo. Hänen mukaansa alkoholijuomia pidetään vain jonakin, joka kuljettaa niiden sisältämän vaarallisen myrkyn ihmisten kehoihin.

”Tämä on Suomen kriittinen ero verrattuna vaikka Saksaan. Suomessa pullossa asuu henki, joka on ihmistä vahvempi. Tämä ajatus viinapirusta ja suomalaisen huonosta viinapäästä luotiin viime vuosisadan alussa. Me olemme häpäisseet itsemme omissa silmissämme.”

Koskelon mukaan Suomessa tehtiin vääriä johtopäätöksiä vuoden 2004 jälkeen, kun veroja alennettiin, alkoholin kulutus kasvoi ja viinakuolemakäyrä loikkasi. Hän uskoo, että hmisille oli niin pitkää tolkutettu, että heidän viinankäyttönsä ja juomatapansa ovat holtittomia, että ihmiset käyttäytyivät sen mukaisesti.

”Siinä hötkyiltiin turhaan. Jos ongelmanuorelle annetaan mahdollisuus ja se mokaa, eikä sille enää anneta uutta mahdollisuutta, se ei varmasti paranna tapojaan. Mutta jos sille annetaan toinen mahdollisuus, se ehkä alkaakin toimia vastuullisesti. Suomessa olisi pitänyt odottaa.”

Lue Koskelon koko haastattelu täältä.

alkoholi 




Viite