Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Suomi on energiansäästön mallioppilas

1.7.2011 11.00

Saija Räsänen

Suomi on ylittämässä energiansäästötavoitteensa, selviää Euroopan komissiolle lähetetystä toisesta kansallisesta energiatehokkuuden toimintasuunnitelmasta.

Energiansäästö on ylittämässä selvästi vuonna 2006 voimaan tulleen EU:n energiapalveludirektiivin asettaman yhdeksän prosentin tavoitteen. Nyt toteutumassa oleva säästö on 12,5 prosenttia.

Suurimmat energiansäästöt saavutetaan energiatehokkaammilla rakentamismääräyksillä, pientalojen lämpöpumpuilla ja öljylämmitteisiin pientaloihin kohdistuvilla toimilla. Toiseksi suurin energiansäästö tulee liikenteestä ja uusien autojen enrgiatehokkuuden parantumisesta.

Myös maatalouden ja erilaisten sähköä käyttävien laitteiden energiatehokkuuden parantaminen säästävät energiaa.

"Vaikka Suomessa tähän asti tehty työ täyttää hyvin asetetut tavoitteet, niin paljon on vielä tehtävää. Ilmasto- ja energiapolitiikkaan liittyvät haasteet vain kasvavat tulevaisuudessa ja edellyttävät myös energiatehokkuuden saralla yhä tehokkaampia toimia", sanoo suunnitelman valmistelua koordinoinut ylitarkastaja Heikki Väisänen.

energiansäästö  energiankulutus  energia 




Viite