Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Päästörahat poikimaan. Suomi sijoittaa kolme miljoonaa euroa puhtaaseen kehitykseen. SXC

Päästörahat poikimaan. Suomi sijoittaa kolme miljoonaa euroa puhtaaseen kehitykseen.

Suomi sijoitti päästörahat ilmastorahastoon

20.2.2009 11.22

Vihreä Lanka

Suomi sijoittaa kolme miljoonaa euroa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefcon uuteen hiilirahastoon. Varoilla ostetaan Suomelle päästöyksiköitä Kioton sopimuskauden päätyttyä.

”Haluamme tällä tavoin osoittaa, että uskomme kansainvälisen ilmastopolitiikan ja päästökaupan jatkuvuuteen myös vuoden 2012 jälkeen”, ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) sanoo.

Hänen mukaansa sijoituksella edistetään päästötöntä energiantuotantoa ja ympäristöteknologian siirtoa Aasiassa.

”Luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen kannalta on tärkeää, että tulevaisuutta rakennetaan uusiutuvan energian varaan. Kestämättömistä tuotanto- ja kulutustavoista päästään eroon vain tukemalla käytännössä siirtymistä uusiin energiamuotoihin”, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) sanoo.

Hänen mukaansa Suomen osallistuminen rahastoon antaa hyvän esimerkin kaikille teollistuneille maille.

”Päästöjen vähentäminen on globaali haaste, johon vastaamiseen kaikkien tulee osallistua.”

päästöoikeus 




Viite