Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Synkkiä pilviä ja auringonpilkahdus.
Häivähdys toivoa. Leo Stranius kiittelee ilmastokokouksen henkeä.SXC

Häivähdys toivoa. Leo Stranius kiittelee ilmastokokouksen henkeä.

Synkät pilvet varjostavat yhä ilmastosopimusta

23.9.2009 11.10

Lasse Leipola

YK:n eilinen ilmastokokous ei tyydyttänyt ympäristöväen odotuksia. Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava Leo Stranius kehuu kuitenkin puheenvuoroista huokunutta henkeä.

”Joitain rohkaisevia merkkejä oli ilmassa. Kaikki merkittävät johtajat toistivat, että Kööpenhaminassa on saatava sopimus aikaan. Kiina sanoi ensimmäistä kertaa päämiestasolla sitoutuvansa päästövähennyksiin”, Stranius sanoo.

Hän muistuttaa, että avaukset jäävät helposti ”tyhjän lätinän tasolle”.

Erityisen pettynyt Stranius oli Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman puheeseen.

”Yhdysvallat on vielä kaukana siitä tasosta, jolla teollisuusmaiden pitää olla. Obaman puhe ei vastannut näihin odotuksiin”, Stranius sanoo.

Hänen mukaansa paljon pitää tapahtua, jotta ilmastosopimus syntyy.

”Taivaalla on synkkiä pilviä, mutta onneksi valtionpäämiestasolla on rutkasti tahtoa.”

ilmastoneuvottelut 




Viite