Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Syyttäjä vapautti aktivistit ja lupautui ilmastomarssille

11.9.2014 9.39

Lasse Leipola

Kaksi hiilikuljetusta häirinnyttä aktivistia on vapautettu syytteistä Massachusettsin osavaltiossa, kertoo Boston Globe. He yrittivät kalastusaluksellaan pysäyttää 40 000 tonnin hiililastin kuljettamisen Brayton Pointin voimalaitokseen. Heitä uhkasi jopa kahden vuoden vankeusrangaistus.

Oikeudenkäynti oli jo alkamassa alkuviikosta, kun piirisyyttäjä C. Samuel Sutter ilmoitti luopuvansa syytteistä. Hänen mukaansa aktivistit yrittivät toiminnallaan estää planeettaan kohdistuvaa vahinkoa.

”Uskon, että he ovat oikeassa siinä, että olemme ilmastonmuutoksen suhteen kriisipisteessä”, Sutter sanoi.

Syyttäjä lupasi myös osallistua vajaan reilun viikon päästä New Yorkissa järjestettävälle ilmastomarssille.

Huffington Postin mukaan marssin järjestävät ympäristö- ja ammattiyhdistysjärjestöt odottavat ”valtavaa” osanottoa. Kaupunginvaltuutettu Donovan Richards uskoo, että YK:n ilmastohuippukokouksen edellä järjestettävälle marssille osallistuu kansalaisia ympäri maata.

”He saapuvat New Yorkin kaduille ilmaistakseen johtajille, etteivät he voi enää kääntää päätään pois tästä kriisistä”, Richards sanoo.

Ilmastomarsseja järjestetään 21. syyskuuta myös muualla maailmassa, myös Helsingissä.

ilmastonmuutos  aktivismi 




Viite