Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Juha Honkonen.
Voimamies. Juha Honkosella on lihaksia lehtiuudistukseen.Mikael Ahlfors

Voimamies. Juha Honkosella on lihaksia lehtiuudistukseen.

Tällainen on Vihreän Langan uusi päätoimittaja

17.1.2011 14.37

Saija Räsänen

Vihreän Langan uuden päätoimittajan Juha Honkosen mukaan kymmenen vuoden päästä vietetään paperilehden pitkiä hautajaisia.

Kun Vihreän Langan päätoimittaja Juha Honkonen oli teini, hän selasi opinto-ohjaajan antamaa listaa Lahden yrityksistä. Piti päättää, missä viettää kahdeksannen luokan työelämääntutustumisjakso.

”Kävin listaa läpi aakkosjärjestyksessä, ja E:n kohdalla iski päähän supernova. Etelä-Suomen Sanomat. Ajattelin, että tossahan se on! Musta tulee toimittaja!” Honkonen kertoo.

Kiinnostus maailman menoa kohtaan tarttui Honkoseen jo äidinmaidossa. Äiti oli innostunut kehitysyhteistyöstä ja kodin seinällä riippui suuri maailmankartta, josta Honkonen opetteli kaksoisveljensä Vesan kanssa ulkoa kaikki maailman maat pääkaupunkeineen ja lippuineen.

Yläasteella tehty urapäätös piti. Lukion jälkeen Honkonen pyrki ja pääsi opiskelemaan journalistiikkaa Jyväskylän yliopistoon, josta hän loikkasi Tampereelle tiedotusopin laitokselle.

Vihreässä Langassa yhdistyvät Honkosen kokemus ja kiinnostuksen kohteet.

Hänellä on uutistoimittajan tausta Helsingin Sanomista, STT:ltä, Keskisuomalaisesta ja Aamulehdestä, ja tuorein pesti ennen Vihreää Lankaa oli Suomen Luonnon toimituspäällikkyys.

Honkosen aikana Vihreästä Langasta tulee olemukseltaan ja ulkoasultaan entistä aikakauslehtimäisempi. Se näkyy jo vuoden alkupuoliskolla, kun lehti muuttuu leikatuksi tabloidiksi. Leikattuja tabloideja ovat esimerkiksi Hesarin Nyt-liite ja Journalisti. Toinen suuri muutos on lehden vieminen sähköisiin lukulaitteisiin.

Ensimmäinen työviikko ei ole saanut Honkosta katumaan valintaansa.

”Toimituksessa on hyvä porukka, joka on journalistisesti innostunut ja nuorehko. Toimittajakunta vastaa mallilukijaa ja kohderyhmää. Fiilis on hyvä – vaikka olen yllättynyt siitä, kuinka suuri häsellys ja kiire tässä on ollut”, Honkonen sanoo.

10 vuotta sitten...

”...olin vielä opiskelija Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella ja tein gradua Helsingin Sanomien kulttuuripääkaupunkivuosikirjoittelusta. Olin ollut duunissa Hesarissa, joten tutkin myös omia juttujani. Tuohon aikaan sattuu myös mukavin yliopistolla käymäni kurssi: kehitysmaajournalismin kurssi Tansaniassa.

Asuin Tampereella silloisen tyttöystäväni kanssa. Vapaa-ajalla harrastin sulkapalloa ja sählyä. Olin jo tukevasti kiinni toimittajamaailmassa, mutta mielessä ei vielä ollut erikoistua ympäristöpuolelle. Alustavasti ajattelin kuntatoimittajan hommia, kun olin ollut töissä Hesarin kaupunkitoimituksessa.”

Nyt...

”...olen naimisissa. Meillä on kahden asunnon dilemma: Helsingin Haagasta löytyy varsinainen kämppä ja Lahden keskustasta pieni yksiö, koska vaimoni Salla on duunissa Etelä-Suomen Sanomissa. Ympyrä on sulkeutunut, koska olen palannut Lahteen. Sinne tulee pendelöityä monena päivänä viikossa.

Harrastukset ovat pysyneet samoina: sulkkis, sähly ja kesäisin tennis. Luen kaikenlaisia kirjoja; usein niitä, joita Salla suosittelee. Junareissauksen vuoksi ehdin lukea vaikka mitä lehtiä ja seurata maailman menoa. Olen myös innokas elokuvien katsoja. En tykkää niinkään äksönistä tai komedioista vaan draamoista. Viime vuodelta mieleen jäi dokumenttielokuva Miesten vuoro.”

10 vuoden päästä...

”...työskentelen edelleen journalismin parissa, joka silloin on siirtynyt vahvasti lukulaitteisiin, millaisia ne sitten silloin ovatkaan. Välttämättä ei puhuta enää iPadeista. Joka tapauksessa lukulaitteista plärätään lehden ulkoasuun taitettuja kokonaisuuksia. Vietämme paperilehden pitkiä hautajaisia. Paperilehteä tehdään edelleen jonkin verran, mutta tiedetään, ettei se kestä enää kovin kauan. Lehdet eivät kuitenkaan kuole mihinkään, ja Vihreä Lanka on ja voi hyvin.

Vaikka tykkään reissata, en asu ulkomailla, koska olen niin vahvasti kiinni tässä ammatissa ja teen töitä suomeksi. Asun jossakin Suomen suurista kaupungeista. Perheenlisäystä on varmaankin tullut.”

media 






Viite