Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

norway.org.za

MM-kisojen päästöraportti.
aika kallista. Nyt kun päästöjen suuruus ja hinta on selvitetty, on aika kaivaa kuvetta.norway.org.za

aika kallista. Nyt kun päästöjen suuruus ja hinta on selvitetty, on aika kaivaa kuvetta.

Tämä on futiksen MM-kisojen todellinen hinta

14.6.2010 15.10

Lasse Leipola

Etelä-Afrikassa järjestettävät jalkapallon MM-kisat aiheuttavat noin 2,8 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt. Koko Slovakian valtio aiheuttaa vastaavassa ajassa keskimäärin saman suuruiset päästöt.

Kyseessä on päästöjen puolesta suurin tapahtuma, joka aikoo olla hiilineutraali. Suurin osa päästöistä syntyy kansainvälisistä lennoista, joiden osuus on kaksi kolmasosaa.

Seuraavaksi suurimmat päästöt syntyvät maan sisäisestä liikenteestä sekä pelaajien ja kisaturistien majoituksesta. Pöyryn tekemissä laskelmissa on huomioitu myös muu liikenne, stadionien rakennus ja ylläpitokustannukset sekä energiankäyttö kisapaikoilla ja niiden ympäristössä.

Norjan suurlähetystön ja Etelä-Afrikan ympäristönministeriön teettämässä raportissa arvioidaan, että päästöjen kompensoiminen maksaa 11,1–18,6 miljoonaa dollaria riippuen päästöoikeuksien hinnasta. Jos kansainvälisiä lentoja ei lasketa mukaan, summa putoaa 5,4–9,0 miljoonaan.

Edelliset, Saksassa vuonna 2006 järjestetyt, MM-kisat aiheuttivat noin 100 000 tonnin hiilidioksidipäästöt, joiden kompensoiminen maksoi noin 1,2 miljoonaa dollaria. Pöyryn mukaan valtava ero kaksien kisojen päästöissä johtuu paitsi erilaisista laskentatavoista myös Etelä-Afrikan sijainnista ja kehittymättömämmästä infrastruktuurista.

Saksan kisojen ilmastolaskun maksoivat kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa, Saksan jalkapalloliitto sekä kaksi yksityistä sponsoria. Nyt käytävien kisojen laskun maksajia etsitään vielä.

ilmastonmuutos  urheilu  jalkapallo 




Viite