Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

keskustakirjasto.fi

Käänne.
Voittaja. Arkkitehtikilpailun voittaneesta Käännös-rakennuksesta tulee Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden symboli ja valtio tukee sen rakentamista erillisrahoituksella.keskustakirjasto.fi

Voittaja. Arkkitehtikilpailun voittaneesta Käännös-rakennuksesta tulee Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden symboli ja valtio tukee sen rakentamista erillisrahoituksella.

Tässä on voittaja, mutta mihin Helsingin keskustakirjastoa tarvitaan?

14.6.2013 11.28

Päivi Hujakka

Eikö kirjastojen aika ole ohitse, kun kaikki digitalisoituu, projektisuunnittelija Pirjo Lipasti?

”Päinvastoin! Kirjasto on kohtaamispaikka. Siellä on paljon erilaista viriketoimintaa ja tapahtumia. Esimerkiksi Helsingin Kymppikirjastossa asiakkaat järjestävät itse 80 prosenttisesti toiminnan. Kirjastojen kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina, vaikka lainaukset ovat samaan aikaan vähentyneet.”

Mikä uudessa Keskustakirjastossa on tärkeintä?

”Kansalaisten ykköstoive on ollut, että keskustakirjastossa voi hiljentyä ja rauhoittua. Keskustakirjasto.fi-sivuilla voi edelleen kertoa Unelmien puulle toiveensa siitä, mitä keskustakirjastossa voisi olla.”

Miksi keskustakirjasto rakennetaan? Riittäkö sinne kävijöitä?

”Nykyisissä Helsingin kirjastoissa on liian vähän tilaa kävijämääriin nähden. Kymppikirjastossa on tilaa 840 neliötä ja siellä käy päivittän 2200 ihmistä. Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa päivittäinen kävijämäärä on lähes 7000. Lapsiperheet tarvitsevat keskustakirjastoa, Annanatalo yksin ei riitä. Tarvitaan uudenlainen, muuttuva ja sisällöltään laajeneva lippulaiva joka on ihmisten tapaamispaikka.

Milloin keskustakirjaston on tarkoitus valmistua?

”Jos hanke toteutuu, Keskustakirjaston olisi tarkoitus olla valmis 2017, jolloin on suomen itsenäisyyden juhlavuosi.”

helsinki  kirjasto 


Lisää aiheesta:



Viite