Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Kanankoipia pannussa.
Lamaruokaa? Kana on nautaa halvempaa ja ilmastoystävällisempää. SXC

Lamaruokaa? Kana on nautaa halvempaa ja ilmastoystävällisempää.

Taantuma ajaa lihansyöjät vähähiiliselle dieetille

4.3.2009 10.49

Lasse Leipola

Ilmasto hyötyy taantumasta, kun lihansyöjät vaihtavat halvempaan lihaan. Esimerkiksi naudanlihan vaihtaminen kanaan vähentää hiilidioksidipäästöjä reilusti alle puoleen.

”Se, että kokonaiskulutus ja erityisesti lihansyönti vähenee, on ilmaston kannalta hyvä asia. Samoin jos juuresten käyttö lisääntyy”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava Leo Stranius.

Hän sanoo, että taantuma pienentää ruuasta aiheutuvia päästöjä myös, jos juustojen ja kasvihuoneissa tuotettujen kotimaisten vihannesten kysyntä vähenee.

Toisaalta Stranius muistuttaa, että taantuma saattaa vähentää eettisen tuotannon kysyntää ja lisätä tehotuotettujen elintarvikkeiden myyntiä.

”Ensimmäiset arviot ja tutkimukset näyttäisivät kuitenkin siltä, että ihmisten eettisyys ei horju taantuman vuoksi ja esimerkiksi reilu kauppa jatkaa kasvua”, Stranius sanoo.

Uutistoimisto Bloomberg kertoi maanantaina Deutsche Bankin tuoreesta Monthly Mouthful -raportista, jonka mukaan kiristynyt taloustilanne on lisännyt kanan ja broilerin kysyntää. Naudan- ja porsaanlihan kysyntä on sen sijaan kääntynyt laskuun.

Bloombergin haastattelema Safeway-ruokakauppaketjun johtaja Steven Burd sanoo, että asiakkaat siirtyvät kaikissa tuoteryhmissä halvempiin vaihtoehtoihin. Lihan osalta se tarkoittaa hänen mukaansa kanan- ja jauhelihan myynnin lisääntymistä.

Kilo naudanlihaa aiheuttaa jo ennen kypsennystä hiilidioksidiksi muutettuna lähes 17 kilon kasvihuonekaasupäästöt. Kilo kanaa rasittaa ilmastoa noin 5,5 päästökilolla.

ruoka 




Viite