Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tältä maailma välttyi

7.11.2008 12.27

Vesa Sisättö

Mitä jos John McCain olisi voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit? Vihreä Lanka kysyi, mitä konkreettista muutosta haastateltavat olisivat odottaneet McCainilta.

 

”McCainilta olisin odottanut suunnanmuutosta Bushin ulkopolitiikkaan yleensä ja ilmastolinjaan erityisesti. McCain on ollut senaatissa yksi ensimmäisistä liittovaltiotason päästökaupan ajajista. Hän ajoi kuitenkin varovaisempia päästövähennyksiä kuin Obama, ja hän olisi ainakin aluksi jakanut hiilidioksidin päästöoikeudet teollisuudelle ilmaiseksi. Todellinen kylmä suihku oli, kun hän valitsi presidenttiehdokkaan, joka on epäillyt ylipäänsä ihmistoiminnan osuutta ilmastonmuutokseen ja keskittyy ajamaan öljynporauksen ulottamista luonnonsuohjelualueille.”

Satu Hassi
europarlamentaarikko
vihreät


"Koska katson asioita ulko- enkä sisäpolitiikan kannalta, olisin odottanut McCainiltä oikeastaan täsmälleen samoja asioita kuin Obamalta: Guantanamo kiinni, hidas vetäytyminen Irakista, vähemmän omahyväinen ulkopolitiikka kuin Bushin kaudella, aktiivinen ote ilmastopolitiikassa.”

Heikki Aittokoski
ulkomaantoimittaja
Helsingin Sanomat

 

"Nopeaa muutosta en odottanut kummaltakaan ehdokkaalta. McCainin osalta olisin odottanut muutoksia vieläkin vähemmän. McCain ei varsinaisesti ole George W. Bushin politiikan jatkaja, vaikka hän on joutunut tietenkin tukeutumaan hänen kannattajiinsakin saadakseen republikaanien äänet. Aiemmin Bush ja McCain ovat olleet monista asioista eri mieltä. McCainin tulevassa tiimissä olisi ollut myös Bushin tiimin jäseniä, joten vähemmän muutoksia olisi ollut odotettavissa."

Markku Henriksson
Yhdysvaltain tutkimuksen professori

 

”John McCainilta en olisi odottanut muutoksia. Ehkä hän on sotapolitiikassaan vähän pehmeämpi, mutta tuskin muutoksia olisi tullut.”

Seppo Lampela
rap-artisti, kirjailija

 

“Olisin odottanut, että Bushin linja ei jatku, enkä usko että se olisi jatkunutkaan. McCain ei ole niin polarisoiva henkilö, vaan osaa ottaa huomioon myös toisen osapuolen näkemykset. Olisin toivonut hänen yhdistävän kahtia jakautuneen maan, samaa toivon toki Obamalta. Olisin myös toivonut että McCain olisi pitänyt liberaalin linjansa republikaanien sisällä eikä kuunnellut varapresidenttiehdokkaansa mielipiteitä.“

Panu Laturi
puoluesihteeri
vihreät

Lue päivän Vihreästä Langasta, mitä haastateltavat odottavat Barack Obamalta. Miten siinä uskot Obaman valinnan muuttavan Yhdysvaltojen politiikkaa? Vastaa viikon kysymykseen ja voita kirja!




Viite