Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaara

Talvivaaran kaivos.
4000 sivua. Poliisin esitutkinnassa kertyi runsaasti materiaalia Talvivaaran toiminnasta.Talvivaara

4000 sivua. Poliisin esitutkinnassa kertyi runsaasti materiaalia Talvivaaran toiminnasta.

Talvivaara-vyyhti etenee syyteharkintaan

16.1.2014 9.07

Sammeli Heikkinen

Talvivaaran kaivoksen ympäristörikosepäilyn esitutkinta on loppunut. Syyttäjät ovat saaneet lopullisen esitutkintamateriaalin tällä viikolla, ja syyteharkinta alkaa.

”Yritämme edetä mahdollisimman joutuisasti. Olemme olleet tutkinnassa mukana keväästä lähtien, kävimme poliisin mukana kaivoksella ja poliisi on lähettänyt meille tutkintamate­riaalia sitä mukaa, kun sitä on valmistunut,  kertoo toinen jutun syyttäjistä, Kimmo Vakkala Oulun syyttäjänvirastosta.

Vakkalan mukaan esitutkinnan jälkeen rikoksesta epäiltyjä on kahdeksantoista. Syyteharkinnan jälkeen selviää, kuinka moni epäillyistä joutuu oikeuteen. Oikeusjutun alkaessa selviää myös se, mistä eri henkilöitä syytetään.

Poliisi on käyttänyt koko laajan jutun tutkintanimikkeenä törkeää ympäristön turmelemista. Kaksivuotinen tutkinta tuotti 4 000 sivua esitutkintamateriaalia. Poliisi kuulusteli tutkinnassa noin viittäkymmentä ihmistä.

kaivosteollisuus 




Viite