Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaara Ylelle: ”Meidän tekemää hyvää työtä ei oikein tajuta”

20.11.2013 9.53

Lasse Leipola

Talvivaaran kaivosyhtiö tyrmää ympäristöjärjestöjen bioliuotuksen toimivuuteen kohdistaman kritiikin. Asiasta kertoo Yle.

”Tuntuu nyt tässä tilanteessa, että meidän tekemää hyvää työtä, mitä on tehty tähän asti, ei oikein tajuta. Joko ei ole perehdytty tehtyyn työhön, tai ei ole ymmärretty mitä se tarkoittaa kaikilta osin, ja sitten yksityiskohtia käytetään osin yksipuoleisesti tai tarkoitushakuisesti”, yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen sanoo Ylelle.

Enimmäkseen Suomen luonnonsuojeluliiton toimijoista koostuva asiantuntijaryhmä arvioi eilen tiistaina julkistetussa raportissa, että bioliuotusprosessia testannut pilottihanke erosi varsinaisesta kaivostoiminnasta niin paljon, ettei täysimittaisen tuotannon toimintamahdollisuuksia voi arvioida sen perusteella.

Nissinen muistuttaa, että Talvivaarassa on erittäin pätevä henkilöstö ja oma iso tutkimusosasto ja että yhtiö on tuottanut bioliuotuksella enemmän nikkeliä kuin kukaan muu Suomessa.

”Meillä on paljon tohtoreita ja muita huippuosaajia töissä. Kyllä meillä aika hyvä näkemys on ollut, mitä tässä pitää tehdä, ja ne toimenpiteet on tehty. Ja nyt tarvitaan vähän aikaa”, Nissinen sanoo.

kaivosteollisuus 




Viite