Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaaran kaivokselta karkasi nikkeliä ja sinkkiä

20.3.2012 15.54

Lasse Leipola

Talvivaaran kaivokselta on päässyt nikkeli- ja sinkkipitoista vettä niin sanotulle eteläiselle, Kivijärven suuntaan kulkevalle, purkureitille. Päästön suuruus on yhtiön oman arvion mukaan noin kymmenen kuutiota eikä se aiheuta merkittävää vaikutusta ympäristöön.

Yhtiön mukaan jälkikäsittelyalueelta lähtevän veden nikkelipitoisuus oli vielä perjantaina 0,13 milligrammaa litraa kohden. Lauantaiaamuna otetussa näytteessä pitoisuus oli noussut peräti 22 milligrammaan, joka ylittää luparajan noin 20-kertaisesti.

Talvivaara järjestää ylimääräisen näytteenoton eteläiselle purkureitille Ylä-Lumijärveen ja Kivijärveen. Yhtiön mukaan päästön taustalla on maaliskuun alussa sattunut putkirikko.

kaivosteollisuus 




Viite