Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tarastin toimikunta asettaisi ehdokkaalle 50 000 euron vaalirahakaton

6.11.2009 12.21

Anu-Elina Lehti

Tarastin toimikunta luovutti mietintönsä oikeusministeriölle tänään perjantaina.

Toimikunnan ehdotuksen mukaan puolueet ja siihen kuuluvat yhdistykset saavat jatkossakin ottaa vastaan vaalikampanjatukea. Avustusta ei kuitenkaan saisi vastaanottaa, jos sen antanutta lähdettä ei voida selvittää.

Ilmoitusvelvollisten piiri laajenisi: puolueiden keskusjärjestöjen, piirijärjestöjen ja naisjärjestöjen lisäksi muut puolueeseen kuuluvat yhdistykset ovat velvollisia kertomaan yli 2 000 euron ylittävistä ulkopuolisista tuista.

Puolueen maksetulle vaalimainonnalle toimikunta ehdottaa ylärajaa, joka olisi kunnallisvaaleissa ja europarlamenttivaaleissa 500 000 euroa, eduskuntavaaleissa miljoona euroa sekä presidentinvaaleissa miljoona euroa kierrosta kohti.

Myös ehdokkaan maksetulle vaalimainonnalle tulisi katto. Kunnallisvaaleissa se olisi 10 000 euroa, eduskuntavaaleissa 50 000 euroa sekä europarlamenttivaaleissa 80 000 euroa.

Lisäksi avoimuutta lisättäisiin tilinpäätöksiin liittyvilä selvityksillä.

vaalirahoitus 




Viite