Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto

Yhteinen Itämeri. Itämeren rannikkovaltiot saavat WWF:ltä pyyhkeitä suojelutoimien riittämättömyydestä. Istockphoto

Yhteinen Itämeri. Itämeren rannikkovaltiot saavat WWF:ltä pyyhkeitä suojelutoimien riittämättömyydestä.

Tarja Halonen sai Itämeri-palkinnon

27.8.2008 15.55

Vihreä Lanka

Maailman luonnonsäätiö WWF on antanut presidentti Tarja Haloselle tunnustuspalkinnon poliittisesta johtajuudesta Itämeren suojelussa. Palkinnon ojensi Ruotsin kruununprinsessa Victoria.

WWF moitti samalla Itämeren maita suojelutoimien riittämättömyydestä.

”Itämeren maiden hallitusten täytyy luopua Itämeri-retoriikasta ja ryhtyä kiireesti käytännön toimiin Itämeren pelastamiseksi, sanoo järjestön Suomen meriohjelman päällikkö Anita Mäkinen.

Mäkisen mukaan nyt on hyvä mahdollisuus vaikuttaa merialueiden käyttöön, kun EU:ssa valmistellaan Itämeristrategiaa ja yhteistä meripolitiikkaa.

Suomi sijoittui neljänneksi WWF:n tekemässä vertailussa. Parhaiten onnistui Saksa, jonka merialueista noin 40 prosenttia on suojeltu.

Liettua ja Latvia ovat kitkeneet aktiivisesti turskan laitonta kalastusta, ja Viro johtaa niukasti kilpailua Itämerta saastuttavien ympäristömyrkkyjen vähentämiseksi.

Suomi näyttää WWF:n mukaan esimerkkiä Itämeren uhanalaisten lajien suojelutyössä ja merenkulun riskien kartoituksessa.




Viite