Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tasa-arvoinen avioliitto etenee eduskunnassa vasta marraskuussa

17.9.2014 11.42

Hanna Eriksson

Lakivaliokunta käsittelee tasa-arvoista avioliittolakia koskevaa kansalaisaloitetta vasta marraskuussa. Mietintöluonnos on kesken.

”Tavoitteena on, että mietintöluonnos on valiokunnassa käsittelyssä marraskuun alussa”, valiokuntaneuvos Marja Tuokila sanoo.

Valiokunnan mietintö tulee lakivaliokunnan käsittelyn jälkeen täysistuntoon, jossa kansanedustajat äänestävät, hyväksytäänkö vai hylätäänkö ehdotus.

Lakivaliokunta torjui kesäkuussa kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista äänin 10–6. Päätöksen mukaan valiokunnan mietintö valmistellaan siltä pohjalta, että aloitteeseen sisältyvät lakiehdotukset ehdotetaan hylättäviksi. Jos eduskunnan enemmistö kannattaa kansalaisaloitetta, asia lähetetään suureen valiokuntaan.

Suuri valiokunta voi yhtyä eduskunnan kantaan tai ehdottaa siihen muutoksia.

Jälkimmäisessä tapauksessa eduskunta päättää suuren valiokunnan ehdottamien muutosten hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

vihreät 




Viite