Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ei turvaa. Asiantuntijoiden näkemys jäi jyrän alle, kun kiintiöistä päätettiin.

Ei turvaa. Asiantuntijoiden näkemys jäi jyrän alle, kun kiintiöistä päätettiin.

Tiedotusvälineet: EU jyräsi Suomen, ylikalastus jatkuu

22.10.2012 14.09

Sammeli Heikkinen

Itämerellä kalastetaan ensi vuonnakin lohta enemmän kuin asiantuntijat pitävät kestävänä.

Useat tiedotusvälineet kertoivat (mm. MTV3) maanantaina, että EU:n ministerikokous päätti Itämeren lohikiintiöksi 109 000 lohta. Suomen osuus on noin 28 000 lohta.

Eduskunnan suuri valiokunta oli päättänyt perjantaina äänestyksen jälkeen ehdottaa Itämeren lohikiintiöksi 54 000 lohta. Tämä määrä on kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:in mukaan sellainen, että Itämeren vaarantunut lohikanta pääsisi toipumaan.

Suomen hallitus olisi halunnut ehdottaa yli 100 000 lohen kiintiötä. Näin hallituksen linja voitti ministerikokouksessa, jossa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan mikään muu maa ei kannattanut lohikiintiön laskemista kestävälle tasolle, eikä asiasta keskusteltu.

Suomen hallituksen käsittelyssä Koskinen kannatti itsekin suurta kiintiötä. Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) epäilikin tuoreeltaan Facebookissa Koskisen intoa ajaa Suomen näkemystä kestävästä lohikiintiöstä:

"Kysymys kuuluu: onko ministeri esittänyt ja edistänyt Suomen eduskunnan vahvistamaa Suomen virallista kantaa asianmukaisesti uhanalaisen lohen kiintiön saattamiseksi kannan kestävyyden kannalta tutkijoiden suosittelemalle tasolle?"

 

Ville Niinistön kommentti lisätty klo 14.15.

itämeri  lohi  kalastuskiintiö 




Viite