Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Toinenkin ydinvoimahanke uudelleen eduskunnan pohdittavaksi

20.5.2014 14.01

Lasse Leipola

Teollisuuden voima pyytää uutta takarajaa OL4-laitosyksikön rakennusluvan hakemiselle. Hankkeen viivästyminen johtuu siitä, ettei OL3-yksikkö ole valmistunut aikataulun mukaisesti.

TVO:n kesällä 2010 saama periaatepäätös OL4-yksiköstä edellyttää, että rakennuslupaa haetaan viimeistään kesällä 2015. Nyt TVO hakee kuitenkin viiden vuoden jatkoaikaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan asian uusi käsittely tulee sisältämään kaikki periaatelupapäätöksen, eli asia tulee eduskunnan käsittelyyn, aivan kuten Fennovoiman hanke, jonka kohdalla on kyse omistuspohjan ja laitevalmistajan vaihtumisesta.

”Aivan kuten Fennovoimankin hankkeen kohdalla, kyse on uudesta tilanteesta, jonka käsittelyyn ydinenergialaki ei suoraan anna vastausta. TEM on siksi tässäkin tapauksessa konsultoinut oikeuskansleria oikeanlaisen prosessin toteuttamiseksi. Toimimme myös tässä tapauksessa vahvasti lain ja sen hengen mukaisesti niin avoimuutta sekä suomalaista korkeaa turvallisuuskulttuuria korostavaa lähestymistapaa noudattaen”, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sanoo ministeriön tiedotteessa.

Hallituksen arvioi näillä näkymin ensi syksynä, onko OL4-hanke "yhteiskunnan kokonaisedun mukainen" ja jos on, se viedään eduskunnan käsittelyyn.

”Kyse on hankalasta ja monimutkaisesta tapauksesta. Arvioitaessa lopulta sitä, onko hakemuksen hyväksyminen yhteiskunnan kokonaisedun mukaista, ydinenergialain määräysten toteuttamisen ohella huomiota on kiinnitettävä muun muassa siihen, toisiko haettava jatkoaika riittävän varmuuden hankkeen toteutumisesta. Varsin ilmeistä on jo tässä vaiheessa ainakin se, että jatkoaika ei – mikäli se päädytään myöntämään – voi olla yhtä pitkä kuin alkuperäinen viiden vuoden aikaraja rakentamisluvan jättämiselle”, Vapaavuori sanoo.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö kommentoi TVO:n ratkaisua tuoreeltaan vihreiden blogissa:

Mitään varmuutta yhtiön kyvystä toteuttaa hanketta OL3:n rakentamisen pidentyessä jatkuvasti ei ole. Fennovoima ja TVO haluavat tehdä päättäjistä narrejaan. Tällaiseen ei saa vastuullinen päättäjä alistua. Energiapolitiikkaa tehdään kauaskantoisesti ja kestävin ratkaisuin.”

Niinistön mukaan Suomessa tulisikin keskittyä kotimaisen, uusiutuvan energian edistämiseen:

Uusiutuvat energiamuodot ja energiatehokkuus tarjoavat nopeimmin ja kansantaloudellisesti järkevimmän tavan lisätä energiaomavaraisuutta.”

Juttua on muokattu kello 15.04 lisäämällä Ville Niinistön kommentit.

ydinvoima 




Viite