Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tuija Brax: Demarit haluavat luikerrella poliittisesta vastuusta

22.3.2011 9.22

Lasse Leipola

Vihreät paheksuvat demarien vastahankaisuutta EU:n kriisirahastosta käytävässä keskustelussa.

”Puolue on kovaa vauhtia unohtamassa sekä eurooppalaisuuden että solidaarisuuden yrittäessään kerätä irtopisteitä irtaantumalla euroalueen väliaikaisesta rahoitusvakautusvälineestä ja Kreikan ja Irlannin tukemisesta”, puoluesihteeri Panu Laturi sanoi eilen Oulussa.

Hän muistutti, että vihreät on valmis takauksien lisäämiseen, jos muuta vaihtoehtoa ei ole.

”Toisin kuin sdp väittää, kaikki puolueet olivat sitä mieltä, että myös pankeille ja sijoittajille pitää laittaa vastuuta. Nämä vastuut ovatkin mukana pysyvässä mekanismissa”, Laturi sanoi.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) puolestaan pohtii blogissaan, miksi demarit syyttävät hallitusta kriisipakettia koskevan päätöksenteon viivyttämisestä.

”Lienee todennäköisintä, että sdp pyrkii tilanteeseen, jossa se voisi luikerrella poliittisesta vastuusta, ja vaalien jälkeen mahdollisen hallitusvastuun osuessa puolue ottaisi euromaiden päätökset annettuina ja syyttäisi kaikesta edellistä hallitusta”, Brax arvioi.

Hänen mukaansa pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) vaatimus siitä, että sekä pysyvästä että väliaikaisesta mekanismista päätetään vasta vaalien jälkeen, on perustellumpi kuin ensi näkemältä ehkä vaikuttaa.

Helsingin Sanomien mukaan euroryhmä päätti eilen maanantaina kriisirahaston rakenteesta. Suomen osuus on 12,58 miljardia euroa.

vihreät  eduskuntavaalit  demarit  talous  eurooppa  euro 




Viite