Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tunnelma hallituksessa kiristyy – talousväännöt vasta alkamassa

28.2.2012 8.56

Lasse Leipola

Vihreiden mukaan vaalipiirikiista on saatava ratkaistua ennen vaikeita talousratkaisuja. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo Ylelle, että kyse on hallituspuolueiden välisestä luottamuksesta.

Tiistaiaamun Helsingin Sanomat kysyi Niinistöltä, lähtevätkö vihreät hallituksesta, jos asiassa ei päästä ensi viikolla puoluetta tyydyttävään ratkaisuun.

”Lähdemme siitä, että hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet toteutetaan”, Niinistö vastasi.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat väänsivät vaalipiiriuudistuksesta eilen maanantaina pääsemättä kuitenkaan sopuun. HS:n mukaan suurin kiista on demarien ja vihreiden välillä siitä, miten Itä-Suomen vaalipiirejä yhdistetään.

Demarit jättäisivät Kymen vaalipiirin erilleen ja yhdistäisivät Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan yhdeksi vaalipiiriksi. Vihreät kannattavat mallia, jossa Kymi ja Etelä-Savo yhdistettäisiin yhdeksi ja Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo toiseksi vaalipiiriksi.

Hallitus käsittelee tänään pidettävässä strategiariihessään tarvittavia säästöjä ja veronkorotuksia. Vaalipiiriasiaan palataan ensi viikolla.

vihreät  vaalipiirit 




Viite