Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Pippola

Anni Sinnemäki.
Piristysruiske. Anni Sinnemäen haastattelu sähköisti politiikan ilmapiiriä, vaikka eduskunta on vielä kesälomalla.Emilia Pippola

Piristysruiske. Anni Sinnemäen haastattelu sähköisti politiikan ilmapiiriä, vaikka eduskunta on vielä kesälomalla.

Tunteeko Sinnemäki demarien linjaukset paremmin kuin Heinäluoma?

24.8.2010 15.10

Lasse Leipola

SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa julkistettiin tänään tiistaina puolueen talouslinjauksia. Puolue muun muassa vaatii lisää rahaa työllisyyden hoitoon, taloudellista tukea kunnille ja työmarkkinatuen tarveharkinnan poistoa.

Eniten keskustelua kuitenkin herättävät puolueen verolinjaukset. Tänään julkistetussa linjauksessa esitetään pääomaveron korottamista 30 prosenttiin ensi vuoden alusta. Muuten kannanotossa suomitaan hallitusta muun muassa energia- ja arvonlisäveron korotuksista.

Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki huomautti jo eilen Helsingin Sanomissa, ettei demareille tunnu kelpaavan mitkään veronkorotukset tai menojen leikkaukset. Demarien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma jyrähti heti tämän jälkeen ja sanoi, että ”oli kaikki näkemykset demareiden kannoista pielessä”.

”Siinä koko haastattelussa ei ollut ensimmäistäkään asiaa oikein”, Heinäluoma valitti Helsingin Sanomissa.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö kirjoitti aiheesta tänään blogin, jonka loppuun on listattu muun muassa Heinäluoman omia sitaatteja käyttäen demarien linjaukset, joita tämä väitti Sinnemäen keksimiksi.

Niinistö ihmettelee myös tapaa, jolla demarit vastasivat Sinnemäen avaukseen.

”Kaiken paheksunnan keskeltä ei noussut esiin yhtäkään asiallista vastausta esitettyyn kritiikkiin tai tuotu esille sosialidemokraattien omia kokonaisesityksiä talouden tasapainottamiseksi”, hän kirjoittaa.

vihreät  verotus  eduskuntavaalit  demarit 




Viite