Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Turkistarhauksen kieltämisellä edessään kivinen tie eduskunnassa

6.3.2013 9.03

Lasse Leipola

Lähes 70 000 allekirjoitusta taakseen saanut kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi luovutettiin eilen tiistaina eduskunnan käsiteltäväksi. Aloite menee ensiksi täysistunnon lähetekeskusteluun, josta se lähetetään valiokuntakäsittelyyn.

”Olemme rohkaisseet asiasta kiinnostuneita kansalaisia seuraamaan tarkasti aloitteen käsittelyä niin ensi viikolla käytävässä lähetekeskustelussa kuin aloitetta sen jälkeen käsittelevissä valiokunnissakin”, Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius sanoo kampanjan tiedotteessa.

Helsingin Sanomien mukaan maa- ja metsätalousvaliokunnan, jonka käsiteltäväksi aloite ensisijaisesti kuuluu, 17 jäsenestä vain yksi vastustaa turkistarhausta. Hänen lisäkseen kaksi jäsentä ei kertonut kantaansa, mutta loput 14 kannattavat turkistarhauksen jatkumista. Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei aloite etene täysistunnon äänestykseen.

Vihreiden sivuilla kirjoittavan kansanedustaja Anni Sinnemäen mielestä eduskunnan on annettava kansalaisten tekemille aloitteille suuri painoarvo ja vietävä ne täysistunnon äänestettäväksi.

”On tärkeää, että eduskunta käsittelee kaikki kansalaisaloitteet perusteellisesti valiokunnissa, ja on tärkeää, että kansalaisaloitteista myös äänestetään eduskunnan suuressa salissa”, Sinnemäki sanoo.

Vihreä eduskuntaryhmä tukee aloitetta yksimielisesti. Vihreiden lisäksi todennäköisesti ainoastaan vasemmistoliitossa edustajien selvä enemmistö on aloitteen takana.

eläinoikeudet  turkistarhaus 




Viite