Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Turkistarhauksesta luopumisen hinta Hollannissa: 28 miljoonaa euroa

19.12.2012 9.52

Lasse Leipola

Hollannissa päätettiin eilen tiistaina luopua minkkien turkistarhauksesta vuoteen 2024 mennessä. Jo aiemmin maassa on luovuttu kettujen tarhaamisesta. Maa on ollut yksi maailman suurimmista turkistuottajista.

Päätökseen sisältyi 28 miljoonan euron sopeutustuki turkisteollisuudelle.

”Hollanti päätti, että epäeettinen turkiselinkeino on lakkautettava, vaikka siitä koituu taloudellisia menetyksiä. Hollannin tavoin Suomi on eräs maailman rikkaimmista valtioista. Myös meillä on varaa kohdella eläimiä oikein ja hyvästellä turkistarhaus. Kyse ei Suomessakaan ole rahasta, vaan siitä, mikä on eläinten kannalta eettisesti oikein”, sanoo toiminnanjohtaja Kati Pulli Animalian tiedotteessa.

Suomessa turkistarhauksen kieltäminen tulee ensi vuonna eduskunnan käsiteltäväksi. Kyseessä on ensimmäinen vaaditut 50 000 nimeä kerännyt kansalaisaloite. Yhteensä nimiä kertyi noin 70 000.

eläinoikeudet 




Viite