Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tutkija HS:lle: Talvivaaran naapurijärvi muuttumassa mereksi

8.11.2011 8.55

Lasse Leipola

Suomessa on ensimmäistä kertaa saatu aikaiseksi merelliset olosuhteet sisäjärveen, arvioi Suomen ympäristökeskuksen merikeskuksen erikoistutkija Jouni Lehtoranta tiistaiaamun Helsingin Sanomissa.

Talvivaaran kaivoksen jätevesien mukana Salminen-nimiseen järveen on ajautunut niin paljon natriumsulfaattia, että sen pohjaan on muodostunut suolainen pohjakerros, joka enää nouse ja sekoitu muun veden kanssa normaalisti,

”Järveen on täytynyt päästä valtava määrä sulfaattia, kun vesi on muuttunut niin suolaiseksi, että siihen on muodostunut harppauskerros”, Lehtoranta sanoo.

Hänen mukaansa pienois-Itämeri on tutkijoiden kannalta mielenkiintoinen.

Talvivaaran kaivosyhtiö selvittää, voidaanko suolainen vesi pumpata takaisin kaivosalueelle.

luonnonsuojelu  vesistöt  kaivosteollisuus 




Viite