Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tutkimus: Ekokaupungit uhkaavat jäädä utopistisiksi näyteikkunoiksi

14.7.2011 8.52

Saija Räsänen

Ekokaupunkien suunnittelussa on tähän saakka keskitytty lähinnä teknisiin ratkaisuihin ja unohdettu, että ekoasuminen vaatii myös asukkaiden elämäntapojen, asumistottumusten ja hallinnon muuttumista, käy ilmi Turun kaupungin kaupunkitutkimus- ja tietoyksikön tutkimuskatsauksesta.

Kiina on maailman ahkerin ekokaupunkihankkeiden sorvaaja - maasta löytyy jo 170 ekokaupunkia. Ekoinnostus on ymmärrettävää, sillä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä Kiinan kaupungeilla on suuri rooli, kun maan kaupunkiväestön on arvioitu kasvavan 350 miljoonalla noin 25 vuodessa.

"Tähän asti Kiinan ekokaupunkihankkeet ovat monesti olleet utopistisia näyteikkunoita, joissa on kiinnitetty liian vähän huomiota niiden soveltamiseen paikalliseen ympäristöön, oloihin ja asumistottumuksiin", sanoo Outi Luova Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksesta.

Tuoteen Finpron raportin mukaan Kiinan ekokaupunkien rakennusbuumi tarjoaa bisnesmahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille. Ympäristöteknologian lisäksi maassa tarvitaan käytäntöjen muokkausta.

"Ekologisten yhdyskuntakonseptien, hallintokäytäntöjen ja valistustyön mallien tuotteistaminen ja lokalisointi paikallisiin olosuhteisiin on uusi tutkimus- ja liiketoiminta-alue", sanoo Luova.

 

ilmastonmuutos  ekorakentaminen  ekotalous  talous 




Viite