Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

flickr/ jurvetson

levää
Tutkinnan paikka. Arandan retkikunta selvittää muun muassa sinilevän lajikoostumusta dna-menetelmän avulla.flickr/ jurvetson

Tutkinnan paikka. Arandan retkikunta selvittää muun muassa sinilevän lajikoostumusta dna-menetelmän avulla.

Tutkimusretkikunta lähtee selvittämään sinilevien salaisuuksia

20.7.2010 9.57

Saija Räsänen

Merentutkimusalus Aranda lähtee huomenna keskiviikkona ensimmäiselle sinilevien tutkimusmatkalle viiteen vuoteen, kertoo Suomen ympäristökeskus. Tarkoituksena on kehittää uusia sinileväkukintojen havainnointimenetelmiä.

"Myrkylliset sinilevät muodostavat yhden Itämeren pahimmista ympäristöongelmista, jolle ei ole näköpiirissä välitöntä ratkaisua. Itämeren leväkukinnat ovat Euroopan ja koko maailman mittakaavassa valtaisia. Siksi niille on tärkeää kehittää käyttökelpoisia havainnointitekniikoita", sanoo matkanjohtaja, dosentti Harri Kankaanpää ympäristökeskuksen tiedotteessa.

Monitieteiselle tutkimusmatkalle osallistuu 22 tutkijaa yhdeksästä tutkimuslaitoksesta Alankomaista, Britanniasta, Puolasta, Saksasta, Suomesta, Tshekin tasavallasta ja Venäjältä.

Tutkimusretken kohteina ovat Itämeri ja Ahvenanmeri. Rannikkoalueilla tutkijoita kiinnostaa etenkin sisävesistä Itämereen kulkeutuvien planktonlajien havainnointi.

Arandalla saatua aineistoa käytetään muun muassa sinilevälauttojen laajuuden tutkimiseen. Lisäksi tutkimusretkikunta selvittää sinilevälauttojen lajikoostumusta käyttäen dna-analyyseja. Samalla mitataan meriveden hermo- ja maksamyrkkypitoisuuksia.

Retkikunta palaa Helsinkiin perjantaina 30. heinäkuuta.

sinilevä 




Viite