Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

USA paljasti ilmastokorttinsa

29.1.2010 12.03

Lasse Leipola

Yhdysvallat on ilmoittanut virallisesti tukevansa Kööpenhaminan ilmastokokouksen päätöslauselmaa. Samalla se ilmoitti YK:lle vähentävänsä päästöjään 17 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Yhdysvallat tosin käyttää vertailuvuotena vuotta 2005. Yleisesti käytettyyn vertailuvuoteen 1990 suhteutettuna maan päästöt vähenevät vain 3,7 prosenttia. Yhdysvaltojen osuus koko maailman päästöistä on hieman alle 16 prosenttia.

Muihin teollisuusmaihin verrattuna vähennys on varsin maltillinen, sillä esimerkiksi EU on luvannut 20 prosenttia ja Japani 25 prosenttia.

Yhdysvaltojen lisäksi oman vähennyksensä julkisti myös Indonesia, joka aikoo leikata päästöjään 26 prosenttia normaaliin kasvu-uraan verrattuna. Oletettuun kasvuun vertaaminen tarkoittaa käytännössä, että Indonesia ei vähennä päästöjä, vaan rajoittaa niiden kasvun 22 prosenttiin vuoteen 1990 verrattuna.

YK:lle annettavien ilmoitusten takaraja on sunnuntaina. Ilmoituksia odotetaan yhä muun muassa Kiinalta ja Intialta.

ilmastoneuvottelut 




Viite