Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Palpa

Palautuspulloja säkissä.
Uusi elämä edessä. Pantillisten muovipullojen materiaali käytetään uudestaan. Palpa

Uusi elämä edessä. Pantillisten muovipullojen materiaali käytetään uudestaan.

Uudet palautuspullot hämmentävät kuluttajia

16.4.2009 13.00

Vihreä Lanka

Uudet kierrätysmuovipullot kiersivät viime vuonna vaatimattomasti. Kaikista pantillisista juomapakkauksista kierrätettiin noin 94 prosenttia, mutta pantillisista muovipulloista palautettiin vain hieman yli 70 prosenttia.

Tölkkien ja muovipullojen palautusjärjestelmää hallinnoivan Palpan mukaan kuluttajat kokevat pantillisen juomapakkauksen erottamisen pantittomasta entistä vaikeammaksi.

Palautusprosentin alhaisuuteen vaikutti myös uuteen järjestelmään siirtyminen, minkä vuoksi varsinaisia palautusviikkoja oli vähemmän kuin myyntiviikkoja.

”Myönteistä on erityisesti se, että palautusaste parani tasaisesti vuoden loppua kohti”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Nurminen.

”Vuoden loppukuukausina luvut olivat tölkin luokkaa (90 prosenttia). Odotamme siksi tältä vuodelta vielä merkittävästi parempia lukuja.”

Palpan järjestelmässä on mukana yli tuhat erilaista juomapakkausta. Palpan tekemien selvitysten mukaan tärkein syy juomapakkausten kierrättämiseen on niistä maksettava pantti.

Pirkanmaan ympäristökeskuksen tekemän selvityksen mukaan kaikkein parhaiten kierrätetään uudelleenkäytettäviä lasipulloja, joista palautetaan peräti 96 prosenttia.

kierrätys 




Viite