Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Uusi GM-maissi ei ehkä päädykään EU:n pelloille

13.2.2014 15.38

Minna Suihkonen

Uuden geenimuunnellun maissilajikkeen pääsy EU:n pelloille on vielä epävarmaa, toisin kuin Helsingin Sanomat eilen keskiviikkona uutisoi.

Amerikkalainen Pioneer-yhtiö on yrittänyt saada tuhohyönteisille vastustuskykyiselle 1507-maissilleen viljelylupaa EU:ssa vuodesta 2001.

Jäsenmaat eivät päässeet asiasta yksimielisyyteen Brysselissä viime tiistaina. Peräti 19 jäsenmaata vastusti GM-maissin viljelylupaa. Jäsenmaiden kokoon liittyvän äänten painotusjärjestelmän vuoksi vaadittua määräenemmistöä ei kuitenkaan syntynyt kumpaankaan suuntaan.

Koska ministerineuvosto ei päässyt ratkaisuun, komission täytyy päättää asiasta.

Suomi äänesti yhdessä Ruotsin, Viron, Espanjan ja Ison-Britannian kanssa GM-maissin viljelyn sallimisen puolesta.

Kaksitoista jäsenmaata vetosi avoimessa kirjeessä terveyskomissaari Tonio Borgiin, että komissio vetäisi takaisin esityksensä maissin viljelyluvan myöntämisestä. Suomi ei ollut näiden maiden joukossa.

Komissio on esittänyt Pioneerin maissille viljelylupaa, ja Borg on todennut, ettei komissio voi päättää asiassa oman esityksensä vastaisesti.

Vetoajamaiden ministerit ovat huolissaan, että Pioneerin GM-maissin pelloille päästäminen antaa huonon kuvan unionin demokraattisuudesta, sillä jäsenmaiden enemmistö ja Euroopan parlamentti ovat useaan otteeseen vastustaneet sitä. Parlamentti äänesti tammikuussa Pioneerin maissin viljelyn vapauttamista vastaan.

Suomalaismepeistä ainoastaan Hannu Takkula (ALDE) äänesti viljelyluvan puolesta, Riikka Pakarinen (ALDE), Nils Torvalds (ALDE) ja Petri Sarvamaa (EPP) olivat poissa äänestyksestä.

Vihreiden europarlamentaarikko Satu Hassi harmittelee Suomen kantaa EU:n ministerineuvostossa. Neuvostossa Suomea edusti eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok).

”Ministerit ovat antaneet geenimuunteluun yltiöpositiivisesti suhtautuvien virkamiesten viedä hallitusta kuin litran mittaa”, Hassi sanoo.

Hassin mukaan Suomi on perustellut Pioneerin maissilajikkeen hyväksymistä vain GM-kasvien yleisellä turvallisuudella. Parlamentin päätöslauselmassa todetaan muun muassa, että 1507-maissin siitepöly voi riskinarvioinnin perusteella aiheuttaa vaaraa herkille perhoslajeille. Lisäksi Pioneerin maissi sisältää 350 kertaa enemmän tiettyä hyönteismyrkkyä kuin aiemmin EU:ssa hyväksytty Monsanton GM-maissi.

Europarlamentin vihreät aikoo esittää komissiolle epäluottamuslausetta, mikäli se hyväksyy Pioneerin maissin. Lisäksi vihreät harkitsee tekevänsä aloitteen komission haastamisesta oikeuteen. Oikeuteen haastaminen perustuisi siihen, että komission ehdotus on muuttunut käsittelyn kuluessa huomattavasti, mutta muutoksia ei ole käsitelty jäsenvaltioiden asiantuntijoiden kanssa eikä pysyvässä komiteassa. Tämä todetaan myös parlamentin päätöslauselmassa.

Parlamentin vihreiden ryhmästä arvellaan, että komission päätös siirtyy vaalien jälkeiseen aikaan, jolloin sen tekee uusi komissio.

vihreät  geenimuuntelu  maatalous  europarlamentti 




Viite