Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nasa

Artista jäätä.
Jäistä. Kuvassa uutta tummaa ja ohutta jäätä sekä vanhempaa lumipeitteistä jäätä Arktiksella.Nasa

Jäistä. Kuvassa uutta tummaa ja ohutta jäätä sekä vanhempaa lumipeitteistä jäätä Arktiksella.

Uusi minimi Arktiksella: ”Merkittävä hetki ihmiskunnan historiassa”

20.9.2012 9.32

Lasse Leipola

Arktisen merijään pieneneminen on saavuttanut huippunsa tämän vuoden osalta, arvioivat Yhdysvaltain lumen- ja jääntutkimuslaitos NSIDC:in tutkijat.

Eilen keskiviikkona julkistetun ennakkotiedon mukaan jääpeite oli pienimillään viime sunnuntaina 3,41 miljoonaa neliökilometriä. Aiempi pienuusennätys oli 4,17 miljoonaa neliökilometriä vuonna 2007. Jääpeite on nyt lähes puolet pienempi kuin ensimmäinen satelliittimitattu minimi vuonna 1979.

”Tämänpäiväinen tieto merijään supistumisesta ennätyksellisen pieneksi on merkittävä hetki ihmiskunnan historiassa. Vain runsaassa 30 vuodessa olemme muuttaneet sitä, miltä planeettamme näyttää avaruudesta katsottuna, sillä pian pohjoisnapa voi olla kokonaan sula kesällä”, sanoo pääsihteeri Kumi Naidoo Greenpeacen tiedotteessa.

”Toivon vakavasti, että tulevat sukupolvet näkevät tämän päivän käännekohtana, jolloin uusi maailmanlaajuinen yhteistyö nousi kohtaamaan tämän haasteen. Meidän on yhdessä suojeltava Arktis ilmastonmuutoksen seurauksilta ja yhtiöiden ahneudelta. Tämä on aikakauttamme määrittävä ympäristötaistelu.”

ilmastonmuutos 




Viite