Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Uusi osakaspako jättää Fennovoiman rahoitukseen satojen miljoonien aukon

29.8.2012 11.13

Sammeli Heikkinen

Pyhäjoelle ydinvoimalaa puuhaava Fennovoima-yhtiö tiedotti keskiviikkona, että useat hankkeessa mukana olleet yritykset ovat luopuneet projektista. Omistusosuuksista voi laskea, että voimalan 4–6 miljardin euron suunniteltuun budjettiin tulee samalla satojen miljoonien lovi.

Merkittävin yksittäinen luopuja on S-ryhmä, joka on omistanut Voimaosakeyhtiö SF:n kautta noin 3,3 prosenttia Fennovoimasta.

Lisäksi ydinvoimalan jättivät Leppäkosken sähkö, Lankosken sähkö, Outokummun energia, Atria ja kaivosyhtiö Omya. Näiden yritysten omistusosuuksien selville saaminen onkin vaikeampaa. Tämä johtuu Fennovoiman monikerroksisesta omistusrakenteesta.

Itse Fennovoimaa omistavat suoraan vain EO.N Kärnkraft Finland (33 prosenttia) ja Voimaosakeyhtiö SF (66 prosenttia). Voimaosakeyhtiöllä taas on melkoinen nippu omistajia. Näistä yhtiötä suoraan omistavien firmojen - kuten S-ryhmän - omistusosuus on selvillä.

Suuri osa Voimaosakeyhtiöstä omistetaan kuitenkin useiden yritysten muodostamien yhtiöiden kautta. Näin esimerkiksi Leppäkosken sähkö ja Lankosken sähkö ovat olleet osa Suomen Voimaa, jossa on ollut niiden lisäksi 14 muutakin sähköyhtiötä. Suomen Voima omistaa Fennovoimasta noin 8,6 prosenttia.

Outokummun energia taas on kuulunut kahden muun sähköyhtiön kanssa pystytettyyn Kaakon Energiaan (2,6 prosenttia Fennovoimasta). Ja Atria sekä Omya ovat omistaneet Fennovoimaa Majakka Voiman (6,4 prosenttia Fennovoimasta) kautta yhdessä kuuden muun firman kanssa.

Lisäksi Fennovoima kertoo Bolidenin omistusosuuden vähenevän. Bolidenin Kokkolan ja Harjavallan metallitehtaat omistavat kahtena eri palana Fennovoimasta Voimaosakeyhtiön kautta 5,3 prosenttia.

Fennovoima toimii niin sanotulla Mankala-periaattella, jossa osakkaat jakavat kustannukset omistuksen mukaan ja saavat vastaavasti tuotettua energiaa omakustannehintaan omistusosuutensa mukaan.

Ydinvoimahankkeen hintalappu on ollut 4–6 miljardia euroa. Pelkästään S-ryhmän osuuden menetys tarkoittaa siis 120–180 miljoonan euron lovea rahoitukseen. Jos Voimaosakeyhtiötä omistavien yhtiöiden omistukset on jaettu niihin osallistuvien yritysten kesken suurin piirtein tasaisesti, niin Fennovoiman omistajapohjasta on hävinnyt viiden muun nyt lähteneen firman mukana S-ryhmää vastaava osuus.

Näin Fennovoiman voimalahanke olisi nyt vailla noin 240–360 miljoonaa euroa. Pienten omistajien osuuksista ei kuitenkaan ole varmuutta. Laskelmassa ei myöskään ole mukana Bolidenin rahoitusmäärän vähenemistä, koska siitä ei ole tarkkoja tietoja.

Näyttää joka tapauksessa siltä, että Fennovoimalta puuttuu nyt vähintään yli 200 miljoonaa voimalabudjetista, enimmällään kaksikin kertaa enemmän. Voimaosakeyhtiö yrittää nyt Vihreän Langan tietojen mukaan kaupata luopuvien yritysten osakkuuksia ja samalla sijoitusvastuita muille omistajilleen.

Keväällä Fennovoiman hankkeen jätti kolme maakuntien sähköyhtiötä. Niiden osuudet hankki itselleen Talvivaaran kaivosyhtiö.

ydinvoima  fennovoima 




Viite