Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kartta.
piireissä on eroja. Eduskuntapaikkaan vaadittavat ääniosuudet uusissa vaalipiireissä viime eduskuntavaalien mukaan.

piireissä on eroja. Eduskuntapaikkaan vaadittavat ääniosuudet uusissa vaalipiireissä viime eduskuntavaalien mukaan.

Vaalipiireihin jäi vielä kynnyksiä

22.3.2012 14.23

Jukka Vahti

Vuosikausia vireillä ollut vaalilain uudistaminen otti pienen askeleen parempaan päin, kun hallituspuolueiden puheenjohtajat pääsivät yhteisymmärrykseen Itä-Suomen vaalipiirien yhdistämisistä.

Tavoitteena on, että eri puolilla Suomea annetut äänet olisivat keskenään samanarvoisia, eli että eri vaalipiireissä läpipääsyyn vaadittavat ääniosuudet eivät eroaisi rajusti toisistaan.

Jo seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 2015 Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirit ovat yhtä, samoin Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirit.

Tämän seurauksena Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirin äänikynnys on 5,6 prosenttia ja Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiirissä 6,3 prosenttia.

Oheiseen karttaan on koottu oikeusministeriön laskemat kaikkien vaalipiirien laskennalliset äänikynnykset uudistuksen jälkeen.

Numerot kertovat, että läpipääsyyn vaadittavat osuudet vaihtelevat edelleen pahimmillaan jopa kymmenes äänistä.

vaalipiirit 




Viite