Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Aleksandr Markin / Wikimedia Commons (CC-BY-SA)

Aeroflotin kone.
Vapautettu. Muun muassa Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina vastustivat jyrkästi EU-päästökaupan ulottamista niiden lentoyhtiöihin.Aleksandr Markin / Wikimedia Commons (CC-BY-SA)

Vapautettu. Muun muassa Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina vastustivat jyrkästi EU-päästökaupan ulottamista niiden lentoyhtiöihin.

Vain EU:n omat lentoyhtiöt joutuvat maksamaan päästöistään – pettymys vihreille

4.4.2014 9.16

Lasse Leipola

Euroopan parlamentti äänesti eilen torstaina äänin 458–120 sen puolesta, että EU:n päästökauppa koskee vain eurooppalaisia lentoyhtiöitä. Aiemmin unionin kanta oli, että päästökauppa olisi koskenut myös EU:n ulkopuolisten lentoyhtiöiden lentoja, jotka lähtevät tai päättyvät EU-maahan.

Viime vuoden alussa käynnistynyt lentoliikenteen päästökauppa koskee vuoden 2016 loppuun asti vain eurooppalaisia yhtiöitä ja Euroopan sisäisiä lentoja. Uutistoimisto Bloombergin mukaan parlamentaarikko Peter Liese, joka on neuvotellut asiasta parlamentin puolesta jäsenmaiden kanssa, korosti äänestyksen jälkeen, että vuoden 2017 alussa lentoliikenteen päästökauppa palaa ennalleen.

YK:n alainen ICAO päätti viime syksynä, että kansainvälisistä toimista lentopäästöjen vähentämiseksi päätetään vasta vuonna 2016 ja ne otetaan käyttöön vasta vuonna 2020. EU:n päästökaupan on pelätty uhkaavan kansainvälisiä neuvotteluja tai johtavan jopa kauppasotaan.

”Jos ICAO epäonnistuu kansainvälisen sopimuksen kanssa, kukaan ei voi perustella toista neljän vuoden jatkoa tälle poikkeusjärjestelylle”, Liese sanoi.

Vihreiden Satu Hassi oli pettynyt tulokseen. Hänen mukaansa iso osa ilmailusektorista jätettiin päästökaupan ulkopuolelle perustuen epämääräiseen toivoon globaalista sopimuksesta.

”Kansainvälisen ilmailun jättäminen päästökaupan ulkopuolelle vielä neljäksi vuodeksi tarkoittaa neljää vuotta, joiden aikana lentopäästöt kasvavat entisestään ja vesittävät EU:n muiden sektorien päästövähennyksiä”, Hassi sanoo parlamentin vihreän ryhmän tiedotteessa.

päästökauppa  lentoliikenne 




Viite