Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Valaanpyyntiä vastaan taisteleva kapteeni pidätettiin Saksassa – luovutus Costa Ricaan uhkaa

18.5.2012 9.59

Lasse Leipola

Sea Shepherd -ympäristöjärjestön keulahahmo kapteeni Paul Watson pidätettiin viime viikonloppuna Saksassa. Järjestö pyytää nyt kannattajiaan vetoamaan maan oikeus- ja ulkoministeriöihin, jotta nämä estäisivät Watsonin luovuttamisen Costa Ricaan.

Tapauksen taustalla on lokakuussa Costa Ricassa nostettu syyte, joka koskee episodia, joka sattui Watsonin kuvatessa Sharkwater-dokumenttielokuvaansa Guatemalassa vuonna 2002. Watsonia syytetään laivaliikenteen häirinnästä, kun tämän alus yritti puuttua laittomaan hainpyyntiin.

”Pyrkimyksemme suojella valaita, delfiinejä, hylkeitä, haita ja kaloja on tuonut meille voimakkaita vihollisia, erityisesti Japanin hallituksen. Ei ole sattumaan, että Costa Rican luovutuspyyntö annettiin saman kuukauden aikana, kun Japanissa nostettiin syyte Sea Shepherdia vastaan”, järjestön vankeudesta tavoittama Paul Watson sanoo.

Järjestö muistuttaa myös, että Watson on matkustanut pidätysmääräyksen antamisen jälkeen muun muassa Australiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Britanniassa ilman että hänet oltaisiin pidätetty.

”Interpol alunperin kieltäytyi luovutuspyynnöstä ja piti sitä poliittisesti motivoituneena. Siksi on kummallista, miksi Saksa on nyt ryhtynyt toimiin salapyytäjien syytöksien vuoksi”, Watson sanoo.

meret 




Viite