Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Nämä hanhet pesivät Harakan saarella Helsingin edustalla.Sammeli Heikkinen

Nämä hanhet pesivät Harakan saarella Helsingin edustalla.

Valkoposkihanhet suuntaavat nyt Helsingin ulkopuolelle

7.9.2011 10.02

Sammeli Heikkinen

Suomen valkoposkihanhikanta kasvaa yhä, vaikka pääkaupunkiseudun hanhien määrä ei ole lisääntynyt enää kolmeen vuoteen.

Birdlife Suomen mukaan hanhia havaittiin syyslaskennassa kaikkiaan 17 800 eli noin neljänneksen enemmän kuin viime vuonna. Hanhista noin puolet laskettiin pääkaupunkiseudulla. Turussa hanhia oli yli 3 000, Porissa 1 500 ja Mynämäellä 1 300.

Viime vuoteen verrattuna valkoposkihanhikanta on kasvanut nopeimmin Suomenlahden itäosissa ja Pohjanlahdella.

Pääkaupunkiseudun hanhikannan kasvu on ilmeisesti tyssännyt ravintorajoituksiin. Rantanurmille on levinnyt ketohanhikki, joka lupaavasta nimestään huolimatta ei kelpaa hanhille. Helsingin, Espoon ja Sipoon saaristossa pesi tänä kesän hieman yli 1 200 hanhiparia, kun viime vuonna pesimäpareja oli yli 1 400. Valkoposkihanhet ovat pesineet toistaiseksi vain saarilla.

luonto  linnut  ympäristö  valkoposkihanhi 




Viite