Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

© VANOC/COVAN

Olympiamitalit.
Kimalletta kaulaan. Näitä mitaleita ei voiteta urheilla ekoteoilla vaan parhailla urheilusuorituksilla.© VANOC/COVAN

Kimalletta kaulaan. Näitä mitaleita ei voiteta urheilla ekoteoilla vaan parhailla urheilusuorituksilla.

Vancouverin kisojen ensimmäinen mitalisti on jo selvillä

4.2.2010 10.11

Lasse Leipola

Kilpailupaikkojen energiatehokkuus sekä puhtaan energian ja joukkoliikenteen suosiminen ovat tuoneet Vancouverin olympiaisännille pronssia.

Kanadalainen ympäristöjärjestö David Suzuki Foundation julkisti eilen arvionsa talviolympialaisten ilmastovaikutuksista.

Kilpailujärjestäjät aikovat myös kompensoida osan olympialaisten aiheuttamista päästöistä.

Järjestön mukaan suoritus riittää mitalisijoille, muttei sentään kultaan tai hopeaan. Järjestäjät saavat risuja muun muassa siitä, ettei alueen joukkoliikennejärjestelyihin ole tehty pysyviä parannuksia.

Lisäksi säätiö on pettynyt, etteivät isännät ole kertoneet maailmalle riittävän selvästi, mitä ovat tehneet ilmaston hyväksi.

”Ilmastokysymys määrittää meidän aikaamme ja olympialaiset ovat tilaisuus näyttää johtajuutta miljardeille katsojille”, sanoo järjestöä edustava Paul Lingl.

Monet Kanadan olympiaurheilijat osallistuvat David Suzuki Foundationin ja Climate Project of Canadan järjestämään Play It Cool -kampanjaan.

”Talviolympialaiset ovat riippuvaiset lumesta ja jäästä, joten järjestäjien on tehtävä osansa talven suojelemiseksi”, sanoo luistelija Ingrid Liepa.

 

ilmastonmuutos  olympialaiset 




Viite