Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston Kanslia

Matti Vanhanen Kesärannassa.
Ilmasto etusijalle. Pääministeri Matti Vanhanen korostaa ilmaston merkitystä energiapolitiikassa.Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston Kanslia

Ilmasto etusijalle. Pääministeri Matti Vanhanen korostaa ilmaston merkitystä energiapolitiikassa.

Vanhanen: Ilmasto on halpaa energiaa tärkeämpää

20.10.2009 13.00

Lasse Leipola

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) nostaa ilmastonmuutoksen tärkeimmäksi energiapolitiikkaa ohjaavaksi arvoksi.

”Tällä vaalikaudella on voitava muuttaa energiapoliittisen päätöksenteon arvojärjestystä. Tosiasia on se, että energiapolitiikan ratkaisuissa energian hinta on ollut se tärkein ratkaisujen argumentti”, Vanhanen kirjoittaa blogissaan.

Hänen mukaansa tärkeysjärjestyksen tulee jatkossa olla: vaikutus ilmastoon, vaikutus omavaraisuuteen tai energiaturvallisuuteen ja vasta kolmantena hinta.

Samassa kirjoituksessa Vanhanen arvioi, etteivät kaikki kolme uutta ydinvoimalaa saa lupaa.

”En usko myöskään, että tarvelaskelmien pohjalta hallitus voisi päättää kaikista kolmesta ydinvoimahakemuksesta. Siksi on syytä aloittaa keskustelu siitä, millä tavalla kolme hakemusta asetetaan keskenään yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta ensisijaisuusjärjestykseen”, Vanhanen kirjoittaa.

ilmastonmuutos  ydinvoima 




Viite