Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vanhasen kivitalo tarkastettiin kahdessa tunnissa

7.10.2009 9.51

Josi Tikkanen

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) tupatarkastus on nyt ohi. Tulokset ovat luvassa loppuviikosta TM Rakennusmaailman nettisivuilla.

Ilta-Sanomien mukaan TM Rakennusmaailman päätoimittaja Juho Huttula, lehden valokuvaaja ja kaksi asiantuntijaa saapuivat Vanhasen omakotitalolle kello 8.50. Lehden mukaan myös Vanhanen on henkilökohtaisesti paikalla esittelemässä taloaan.

"He ovat rakennusalan ammattilaisia, heillä on kymmenien vuosien kokemus alalta", sanoo TM Rakennusmaailman päätoimittaja Huttula asiantuntijoista Uudessa Suomessa.

TM Rakennusmaailman valitsemat asiantuntijat arvioivat, onko Vanhasen talossa käytetty erikoishöylättyä puutavaraa, jota Yleisradion Silminnäkijä väitti Vanhasen saaneen maksutta käyttöönsä.

Silminnäkijän mukaan Nuorisosäätiön puheenjohtajana toiminut Vanhanen sai puutavaran rakennusyhtiöltä, joka samaan aikaan kärkkyi säätiöltä uusia rakennusurakoita.

Huttula huomauttaa kuitenkin, että tarkastus ei voi selvittää talossa käytettyjen materiaalien alkuperää.

"Talo on rakennettu 13 vuotta sitten, joten meillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta arvioida, mistä se puutavara on tullut", Huttula sanoi Ilta-Sanomille jo viime viikolla.

 

asuminen 


Lisää aiheesta:



Viite