Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vapaaehtoinen luonnonsuojelu voi olla pakkoa parempi vaihtoehto

2.5.2013 9.59

Lasse Leipola

Vapaaehtoiset luonnonsuojelutoimet voivat olla jopa tehokkaampia kuin pakkoon perustuvat, arvioi Helsingin yliopistossa väittelevä Andrea Santangeli. Hänen mukaansa erilaisia suojelumuotoja pitäisi vertailla enemmän.

”Suojelun haasteet ovat valtavia, mutta resurssit pieniä. Siksi jokaisen toimenpiteen pitäisi johtaa parhaaseen mahdolliseen tulokseen”, Santangeli sanoo yliopiston tiedotteessa.

Esimerkiksi lakisääteisen suojelun riittämättömyydestä hän nostaa liito-oravan.

”Jos paikalle jätetään vain ohjeiden mukainen puusto, liito-oravia esiintyy hakkuun jälkeen paljon vähemmän kuin ennen hakkuuta. Tämä ei vastaa lakia, jonka mukaan liito-oravan esiintyminen ei saa vaarantua. Liito-oravien suojelun ja metsätalouskäytön välinen ristiriita on siis nykyisin ratkaistu jälkimmäisen hyväksi”, Santangeli sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi pohjoiskarjalaisilla yksityismailla sijaitsevien petolintujen pesien suojeluprojektissa vapaaehtoisuus nousi hyväksi toimintatavaksi. Kun maanomistajat suojelivat pesäpaikkoja vapaaehtoisesti, kustannukset jäivät pieniksi ja petolinnut jatkoivat pesintäänsä myös hakkuun jälkeen.

luonnonsuojelu 




Viite