Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vasemmisto aloitti kokouksensa sättimällä vihreitä

18.6.2010 14.22

Saija Räsänen

Vasemmistoliiton kolmipäiväinen puoluekokous alkoi tänään perjantaina Jyväskylässä.

Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvosteli avauspuheessaan vihreitä ydinvoimapäätöksestä.

"Suomen vihreä puolue mahdollisti omalta osaltaan tämän ydinhulluuden hyväksymällä hallitusohjelmaan ydinvoiman, kunhan vain sai itselleen oikeuden vastustaa oman hallituksensa päätöstä", Arhinmäki sanoi Ilta-Sanomien mukaan.

Kritiikistä huolimatta Arhinmäki ehdotti nykyistä tiiviimpää yhteistyötä vasemmistopuolueiden ja vihreiden välillä.

Osa vasemmistoliittolaisista haluaa korostaa puolueen vihreyttä virallista nimeä myöten. Mansen punavihreiden puoluekokousaloitteessa vaaditaan puolueen nimen muuttamista muotoon "Vihreä vasemmisto eli Viva rp". Manselaisten mielestä nykyinen nimi viittaa liiaksi menneisyyteen.

Puolue uudisti ilmeensä aiemmin keväällä ja muutti logossaan näkyvän nimen vasemmistoliitosta pelkäksi vasemmistoksi.

Puoluekokouksessa valitaan puolueen johto ja hyväksytään poliittinen tavoiteohjelma. Paavo Arhinmäki jatkaa puolueen johdossa, sillä vastaehdokkaita ei ole ilmaantunut.

ydinvoima  vihreät  puoluekokous  vasemmistoliitto 




Viite