Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Sähköpankki.
Nykypankki. Verkkopankki on suomalaisille verkkolaskua tutumpi. SXC

Nykypankki. Verkkopankki on suomalaisille verkkolaskua tutumpi.

Verkkolasku tarvitsee vetoapua

20.3.2009 13.56

Vihreä Lanka

Taantuman toivotaan vauhdittavan verkkolaskun käyttöönottoa. Asiasta kertoo Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen Tiedosta-lehti.

Sähköistä laskutusta kehittävän työryhmän puheenjohtaja alivaltiosihteeri Juhani Turunen patistaa verkkolaskupalveluiden kehittäjiä avoimeen yhteistyöhön.

”Jotta kuluttaja sitoutuu verkkolaskuun, on vaihtoehdon oltava luotettava, helppo ja houkutteleva”, hän sanoo.

Suomen pankin johtoryhmän neuvonantaja Harry Leinonen sanoo, että verkkolaskun käyttöön tulisi houkutella edullisempaa hinnoittelua. Hän arvioi, että verkkolaskutuksen kasvu on kuitenkin tasaantumassa.

”Edessä on muutama kasvun vuosi, mutta maksutottumukset muuttuvat yleensä hitaasti. Tavallisesti vasta kymmenen vuoden kuluttua 80 prosenttia kuluttajista on siirtynyt uuteen maksukäytäntöön”, hän sanoo.

Suomessa lähetetään vuosittain noin 500 miljoonaa laskua, joista 86 prosenttia on paperisia.

kuluttaja 


Lisää aiheesta:



Viite