Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Vaali-ilta 2009 DTM:ssä.
Kahden paikan bileet. Vihreiden eurovaalivalvojaiset olivat DTM:ssä myös vuonna 2009. Tosin ravintola on sittemmin muuttanut Iso-Robertinkadulta Mannerheimintielle.Mikael Ahlfors

Kahden paikan bileet. Vihreiden eurovaalivalvojaiset olivat DTM:ssä myös vuonna 2009. Tosin ravintola on sittemmin muuttanut Iso-Robertinkadulta Mannerheimintielle.

Vihreä Lanka valvoo eurovaaleja netissä ja somessa

23.5.2014 13.34

Lasse Leipola

Vihreä Lanka seuraa sunnuntaina eurovaalien tuloslaskennan edistymistä omilla verkkosivuillaan sekä Twitterissä.

Illan aikana on luvassa myös tunnelmia vihreiden vaalivalojaisista ravintola DTM:stä. Vihreiden osalta illasta on tulossa erityisen jännittävä, sillä ennakkoarvioiden perusteella toisen parlamenttipaikan säilyttäminen on hyvin pienestä kiinni.

Kokoomuksen odotetaan yltävän ainakin kolmeen paikkaan, perussuomalaisten, keskustan ja demarien vähintään kahteen paikkaan ja vihreiden sekä vasemmistoliiton vähintään yhteen paikkaan. Lopuista kahdesta paikasta taistelevat kiivaasti kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, vihreät, rkp sekä kristilliset.

eurovaalit 




Viite