Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jukka Vahti

Vihreiden kampanja-avaus.
Uutta voimaa. Vihreät avasi eurovaalikampanjansa aurinkopaneeleilla ja polkemalla tuotetun sähkön voimalla tiistaina Helsingissä.Jukka Vahti

Uutta voimaa. Vihreät avasi eurovaalikampanjansa aurinkopaneeleilla ja polkemalla tuotetun sähkön voimalla tiistaina Helsingissä.

Vihreät avasi eurovaalikampanjansa – "Kolme paikkaa ei mahdotonta"

6.5.2014 16.11

Jukka Vahti

Ukrainan kriisi on alleviivannut tarvetta puolustaa ihmisoikeuksia sekä EU:n sisällä että sen ulkopuolella. Siksi Suomessakaan ei ole syytä sulkea silmiä muiden ihmisten kärsimykseltä.

Tämä oli yksi vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön pääviesteistä tiistaina Helsingissä pidetyssä puolueen eurovaalikampanjan avaustilaisuudessa.

"Ei käännetä silmiä pois eriarvoisuudesta ja leipäjonoista sekä ihmisistä, jotka tarvitsevat apua ja uudenlaista sosiaaliturvaa, oli sitten kyse Suomesta tai Kreikasta", Niinistö sanoi avauspuheenvuorossaan.

Niinistön mukaan rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen kulkee käsi kädessä ilmastonmuutoksen torjumisen ja työllisyyden parantamisen kanssa.

"EU on ollut rauhan unioni yli 50 vuotta, eikä tämä tehtävä ole vanhentunut."

Niinistön mukaan Euroopan sisällä pitää varmistaa, että vähemmistöjen oikeudet paranevat. Huolestuttavasta kehityksestä hän nosti esille muun muassa romanien aseman Unkarissa ja muualla Itä-Euroopassa.

Myös Ukrainassa pitää Niinistön mukaan pyrkiä kohti oikeudenmukaisuutta.

"Meidän pitää varmistaa, että Ukraina voi suvereenisti kehittää omaa valtiotaan ja että kaikkien ihmisten ja vähemmistöjen oikeuksia kunnioitetaan ja että eri ulkopuoliset valtiot pystyvät yhdessä löytämään ratkaisun, jonka avulla Ukraina nousee taloudellisesti ylös, jotta ihmiset saavat siellä mahdollisuuden ansaita elantonsa."

Vihreiden kampanjan kolme pääteemaa eurovaaleissa on ilmasto, työllisyys ja vapaus. Niinistö sanoi vihreiden tavoittelevan vaaleissa kahden europarlamenttipaikkansa säilyttämistä.

”Uskon, että pidämme vähintään kaksi paikkaa ja jos kampanjassa on hyvä noste, kolmekaan paikkaa ei ole täysin mahdotonta", Niinistö ennusti Vihreälle Langalle.

vihreät  eurovaalit  EU  Ukraina 




Viite